Vieraita käytävässä

Rappukäytävästä kuului aamuyöllä keskustelua, välillä jutut oli aika kovaäänisiä. Hiljenivät kuitenkin jossain vaiheessa.

Aamulla kuuden jälkeen olin töihin lähdössä. Melkein meidän oven takana käytävässä nukkui nuoripari. Olisko olleet kuuden- tai seitsemäntoista ikäsiä. Nukkumapaikka oli oudosti valittu. Käytävässä on tasanteita, joihin olisi mahtunut nukkumaan tasaiselle, mutta tämä pariskunta nukkui rapuissa, päät kuitenkin ylempänä. Vaikeen näköstä. Tyttö heräsi kun aukasin oven. Katteli vähän ympärilleen, että missähän tässä ollaan. Töihin oli jo kiire, niinpä jätin pariskunnan jatkamaan uniaan. Olivat häipyneet kun kävin parin tunnin kuluttua kahvilla.

Iltapäivällä tilattiin keskustaan baariin taksi. Paikalle ajellessa kattelin kauempaa, että Andy McCoyhan se siellä huojuu ja taksia tyttöystävänsä kanssa odottelee. Tarkemmin katsottaessa kasvot ei ollu Andyn, muu olemus oli tismalleen. Jututkin matkan aikana vaikutti aika Andymaisilta. Kolkyt donaa kuulosti löytyvän taskunpohjalta. Taksimaksu piti kuiteski pyytää tyttökaverilta. Hauskat jutut, vaikka ne meinas aina unohtua samantien. Parin minuutin päästä alettiin alusta.

Nyt olis taas pari päivää vapaata.

Heleperin haltuun

Oulu-englanti

Muutama esimerkkikäännös Oulu-englanti sanakirjasta:

How are you? Ookkonä pölijä?
Thanks fine. Siinähän tuo mennee niinku jäitä polttelis.
Good morning. Moro.
Good afternoon. Moro.
Excuse me? Oho.
I beg your pardon? Tä?!
I'm sorry, I don't understand. Minnoon ihan älliskukkona.
Could you speak more slowly, please? Elähän käläkätä.
What kind of cultural services do you have here in Oulu? Misä ois lähimmät naistentanssit?
Would you like to have a dinner tonight? Lähekkönä vähän pämppään?
Fire! Tulukaa kattoon, täällon komija tulipalo!
See you later! Heleperin haltuun.




Echelon

Joku on ehtinyt varaaman hyvän domainin.(äänet päälle)

Miniloma

Parin päivän loma Kemissä, tuossa Meri-Lapin punaisimmassa kaupungissa on ohi. Liekö tuo nyt enää niin punainenkaan. Teatterissa ainakin oli hauskaa. Puhtaana käteen, kaksi tuntia hurjaa menoa, nauruun tosiaan meinasi tukehtua, varoituksen sanat esitteessä olivat paikallaan. Menkää kattoon jos siellä päin liikutte.

Kemissä on myös tämä Lumilinna. Käymisen väärti sekin. Kemiläiset ovat keksineet hyvän matkailijoita houkuttelevan matkailuvaltin. Mistä Kemi nykyään tunnetaan ? Lumilinnastaan. Nytkin paikalla oli aikamoinen liuta keskieurooppalaisia turisteja ällistelemässä linnaa kotimaisten ällistelijöiden lisäksi. Kuvia linnasta. . Lumilinnassa on myös hotelli. Kaikki huoneet ovat hieman erilaisia, albumissa kuvia muutamasta huoneesta. Pari-kolme kuvaa albumissa muualtakin Kemistä.

Loma loppuu aikanaan, huomenna viideltä ajoon.

Herätkää !

Pari mummua oli päivällä kyydissä, kyydin lopuksi toinen kysyi kelpaisko kuskille lukeminen. Herätkää!-lehti. Pari poimintaa tästä Jehovan todistajien pää-äänenkannattajasta. Lehteä julkaistaan kuulemma koko perheen valistukseksi. Se auttaa selviytymään nykyajan ongelmista.

Lehti myös rakentaa luottamusta siihen Luojan lupaukseen, että (nyt tulee tärkeetä asiaa, kuunnelkaa!) rauhaisa ja turvallinen uusi maailma on korvaamaisillaan nykyisen pahan, laittoman asiainjärjestelmän ??? Mikähän se lie tommonen paha, laiton asiainjärjestelmä ???

Lehden jutut sinänsä ovat aika asiallisia: Univelka-kasvava ongelma? , Vakavat unihäiriöt. Ihastuttavat ilotulitukset jne. Lähes joka jutun lopussa käsiteltävään asiaan annetaan ohjeita Raamatusta.

Maapallon tulevaisuutta käsittelevän jutun lopuksi kerrotaan, Jehova Jumala saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata. Jehova palauttaa myös, ainakin tämän jutun mukaan, maapallon ekosysteemitkin ennalleen. Ruokaa tulee olemaan kaikille yllin kyllin. Ketähän ne kaikki on ? Ehkäpä Jehovan todistajat.

Viikonloppu ois vapaata. Lähden kahden päivän pikalomalle.

Olkaapa kiltisti.

Nettiriippuvuustesti

Oletko nettiriippuvainen. Pisteitä tuli 54. Pitäisköhän ottaa yhteyttä ammattiauttajaan.Nettiriippuvuustesti

Postia R.K:lta

Kiitokset nopeasta vastauksesta. Tästä lähtien otan aina rohkeasti taksin.
Tosin sekä Venäjällä että Englannissa minulle on sattunut, että taksi on
kieltäytynyt ottamasta kyytiin, koska matka on liian lyhyt. Ja esim.
Pietarin taksit toisinaan kieltäytyvät lähtemästä "väärään suuntaan".
Sellainen ei meillä liene mahdollista.

Ystävällisin terveisin

R.K.

Kieltäytyminen ei liene mahdollista Suomessa ainakaan "väärän suunnan" takia. Taksilla on oikeus kieltäytyä ottamasta asiakasta kyytiin jos epäilee turvallisuuden olevan vaarassa, asiakkaan kunto tai siisteys antaa olettaa, että auto voi sotkeentua tai asiakkaan maksukykyä on syytä epäillä.

Vapaapäivänä lenkillä. Tuplatalot tarttui kameraan.

.


Kysymys

R.K. kyselee suraavaa:

Joudun polvivammani takia menemään
terveyskeskukseen/apteekkiin/torille/markettiin/postiin taksilla vaikka
matkaa on vain sen verran, että mittari näyttää n. 5 e. Tunnen jotenkin
huonoa omaatuntoa kun taksi on seisonut tolpalla ties kuinka kauan. Onko
syytä?


Vastaus: Ei tietenkään, kyyti kun kyyti, joskus lyhyt joskus pitempi.

Vierailevana tähtenä taksikuski S. Etelä-Suomesta kertoo seuraavan jutun:

Ajoin sunnuntai aamuna klo 03,30 tolpalle jossa seisoi 5 noin 15-20 v nuorta.
He tulivat kyytiin ja halusivat noin 15 km päässä olevalle huoltoasemalle.
Matkalla juteltiin niitä näitä ja kun saavuimme perille niin takapenkki
tyhjeni ja etupenkillä ollut poika nousi ylös ja paiskasi oven kiinni. Siinä
sitten seison auton kanssa huoltsikan pihalla ja katson kuinka nuoret
painavat juosten kohti metsäautotietä. Koska minä olen varustettu
normaalilla taksinkuljettajan vartalolla " lue maha vyön päällä" niin ei
tullut mieleenkään lähteä juosten perään. Käänsin auton ja ajoin noin polviin
asti ulottuvaan lumeen ja ajattelin että niin pitkälle mennään kuin vauhti
riittää. Vauhdin jo hiipuessa ohitin sen joukon heikoimman lenkin ja
pysäytin auton, tyttö hyppäsi ojaan ja jäi sinne. Minä kun vihdoin lyllersin
paikalle kesäkengissä, sukat märkänä niin tytön ainoat sanat olivat "kirjoita
pankkisiirto" ! Huhhuh tätä nykyajan nuorisoa. Soitin poliisin paikalle ja
hinausauton, jotta sain auton takaisin auratulle tielle. Nuoret maksoivat
kaikki kulut ja ansion menetykset mitä tästä aiheutui seuraavan viikon
aikana. Arvatkaa olivatko nolona kun tulivat taksiasemalle jossa istui
kymmenkunta taksikuskia enemmän tai vähemmän naama virneessä.


Mitä tästä opimme ? Juoksukyyti ei kannata, se on väärin ja siitä jää kiinni.
Niin, että nuoriso olkaapa kiltisti !




33 astetta

Meidän mittari näytti aamulla vähän väärin. Todellisuudessa pakkasta oli enemmän.


.

Pakkanen on loistava myynninedistäjä, melkein parempi kuin rankkasade. Autot ei lähde käyntiin, töihin täytyy päästä. Bussipysäkille ei haluta mennä palelemaan. Otetaan taksi.

Kylmä

Huomenta

Kello on viisi ja pakkasmittari näyttää -23.
Pakkasessa ei mitään, kyllähän sen kestää kun vain pukeutuu oikein. Taksia ajaessa ei vain viitsi olla kovin moniin toppahousuihin ja -takkeihin pyntättynä. Mersussa kuitenkin on lämmin. Vaikea osuus on kun asiakkaat odottaa, että heille käydään aukomassa ovia ja nostelemassa matkatavaroita. Mene siinä sitte kesäkamppeissas ulos 23 asteen kylmyyteen seisoskeleen, ei oikein houkuttele. Niin, että älkää ihmetelkö jos en kovin hevillä tule sinne ulos pakkaseen. Mulla on sisävaatteet päällä, ei toppatakkia ja pitkiä kalsareita niinkuin teillä.

Palellaan.

Karaoketaxi

Tässäpä oiva idea.K A R A O K E T A X I

Rukous

Herra, tiedät paremmin kuin minä itse, että vuodet vierivät ja jonakin päivänä olen vanha.

Päästä minut pahasta tavastani uskoa, että minun on sanottava jotakin jokaisesta asiasta jokaisessa tilaisuudessa.

Päästä minut hillittömästä halustani, jolla yritän panna järjestykseen jokaisen ihmisen asiat.

Tee minut järkeväksi, mutta ei synkäksi; avuliaaksi, mutta ei jokaisen komentajaksi. Tiedän, että suurelle viisauteni varastolle on kerrassaan pahaksi etten sitä käytä - mutta tiedät Herra, että haluan muutamia ystäviä ennen kuin elämäntieni päättyy.

Päästä minut vapaaksi loppumattomasta yksityiskohtien kertomisesta - anna minulle siivet, että pääsen asian ytimeen.

Sulje huuleni, etten aina valittelisi vaivojani ja särkyjäni - ne lisääntyvät kaiken aikaa ja intoni kertoa niistä tulee suuremmaksi sitä mukaa kuin vuodet vierivät.

En uskalla pyytää niin paljon myötämielisyyttä, että voisin nauttia toisten kertomista tarinoista, mutta auta minua kuuntelemaan niitä kärsivällisesti. En uskalla pyytää muistini parantumista, mutta pyydän kasvavaa nöyryyttä ja pienempää varmuutta kun muistini on ristiriidassa toisten muistin kanssa.

Opeta minulle se loistava läksy, että ehkä joskus olen väärässä.

Pidä minut kohtuullisena kaikessa - en halua olla pyhimys, sillä jotkut heistä ovat hyvin hankalia ja heidän parissaan on tukala elää - mutta hapan vanha ihminen on pirun loistotekele ! Anna minulle silmät, jotka näkevät hyvää odottamattomissa paikoissa ja anna minun huomata kykyjä ihmisissä, joilla en uskoisi niitä olevan. Suo minulle epäitsekkyyttä, että voin sanoa sen myös heille. - Amen

Kommentti

Sähköpostiin oli tullut kommentti: Ainakin minun puhelimessani näkyy soittajan numero.
Jos sen paikalla lukee "salainen" en ole kovin ilahtunut vaan aavistan, että joku haluaa myydä
jotakin tai kerää rahaa Aseman lapsille tms.
.

Puhelinmyynti yksityisille ja " b to b"- myynti ovat hieman eri asioita. B to b - myyjä ei kätkeydy salaisten numeroiden taakse, vaan kertoo rehellisesti mistä soittaa ja kuka on. Hänellä on useinkin tarjottavana yritykselle keinoja lisätä asiakasvirtoja ja sitä kautta myyntiä. Yritysten välisessä liiketoiminnassa olisi mielestäni kohteliasta noudattaa hyviä tapoja, näihin kuuluu myös asiallinen puhelinkäyttäytyminen.

Muutama ei-niin asiallinen vastaus:

- Soitto yksityiseen päiväkotiin: Kaikenlaisia kerjäläisiä soittelee päivittäin. Kun vastasin olevani tarjoamassa palveluja, en kerjäämässä. Vastapuoli muuttui astetta ystävällisemmäksi. Mutta luokitteli minut kuitenkin ainakin puoliksi kerjäläiseksi.

- Soitto apteekkiin apteekkarille: ”Meidän asiakkaat eivät käytä nettiä!” Minkä ikäisiä he ovat? Nuoria ja vanhoja, mutta nuoret eivät sairasta!

- Soitto elintarvikekioskiin: ”Saat pyyhkiä tarjouksella pe---ttä ja nakata roskiin” Klonks.

Muistetaan kuitenkin, että nämä kokemukset ovat sieltä ikävimmästä päästä. Suurin osa on mukavia ja keskustelutaitoisia, kohteliaita ihmisiä.

Puhelinmyyjä

Taksikuskin ystävä on puhelinmyyjä, joka asioi yritysten mainos- ja markkinointiasioista vastaavien henkilöiden kanssa. Useimmiten pienissä yrityksissä henkilö on yrittäjä itse.

Puhelimessa kuullut kommentit ovat monesti sitä luokkaa, että ihmetyttää miten moiset yrittäjät ja muut vastaavat voivat olla niin huonosti käyttäytyviä. Suurin osa vastaajista on toki asiallisia ja tiedonhaluisia uusista asioista ja mahdollisuuksista hankkia uusia asiakkaita ja sitä kautta lisämyyntiä yrityksen kassaan. Seuraavassa muutamia poimintoja vastauksista.

- Soitto hammaslaboratorioon. Puhelimeen vastasi naishammasteknikko. Esittelin itseni ystävällisesti ja asiallisesti. En kerennyt esittää asiaani, kun tuli tyly vastaus ”Jos myyt mainoksia, niin en osta” Klonks. Puhelin lyötiin korvaan. Mitenkähän täti hoitaa omat asiakkaansa.

- Soitto valtakunnalliselle kuntosaliketjun markkinointipäällikölle: ”Me emme lähde mihinkään maksullisiin ilmoituksiin mukaan. Meille on ihan sama vaikka poistatte meidät kokonaan hakemistostanne” Tarjoavatko he asiakkailleen sitten mahdollisesti ilmaisia palveluja.

- Soitto valtakunnalliseen lääkärikeskukseen ”Oulu on vain pieni sivutoimipiste. Me lähetämme kyllä omille asiakkaillemme lehteä. Vastasin, että minä en ainakaan ole saanut yhtään, olen ollut asiakkaana pari vuotta ja tuonut teidän klinikkaanne tuhansia euroja. Nyt oli kiire vastata: Niin, lähetämme niitä vain tietylle alueelle”. Kiitos. Puhelu lopetettiin siihen. Lähetin sähköpostilla palautetta epäkohteliaasta vastaanotosta. Vastausta ei tullut.

- Soitto tilitoimistoon. Ensin kävin asioimassa tilitoimistossa muissa merkeissä omistajan rouvan kanssa. Ensin istutettiin tuoliin vartiksi ja sitten ei ollutkaan aikaa. Soitin parin päivän päästä uudestaan. Tyly vastaus: ”Asia saa jäädä roikkumaan!” Nyt kiire. Klonks.

- Soitto kauneushoitolakoulun johtajattarelle. ”Otan perustiedot” Erehdyin esittelemään muitakin vaihtoehtoja. ”Onpa kallista, en ota mitään” Klonks.


- Soitto hammaslääkärille: ”Asiakkaita jo nyt liikaa” ”Meidän asiakkaamme ei surffaile netissä” No, minkä ikäisiä he ovat? Yli 45-vuotiaita.

Tämmösiä tällä kertaa.
Lisää näitä huomenna.

Nyt ajoon.

Paskakaupunni

Päätä itse. Kuvia Oulusta

Töihin lähdössä, kello on viis.

Lihakset tulevat ja menevät. Läski on ikuista.

Taksikuskista englanniksi

An essay on Taksikuski

Issues surrounding Taksikuski can never be over analysed. Underestimate Taksikuski at your peril. Given that its influence pervades our society, Taksikuski is featuring more and more in the ideals of the young and upwardly mobile. The juxtapositioning of Taksikuski with fundamental economic, social and political strategic conflict draws criticism from the over 50, many of whom fail to comprehend the full scope of Taksikuski. Relax, sit back and gasp as I display the rich tapestries of Taksikuski.

Social Factors

As Reflected in classical mythology society is complicated. When Lance Bandaner said 'twelve times I've traversed the ocean of youthful ambition but society still collects my foot prints' [1] he was clearly refering to the impact of Taksikuski on today's society. While deviating from the norm will always cause unrest amongst ones peers, Taksikuski helps to provide some sort of equilibrium in this world of ever changing, always yearning chaos.

Special care must be taken when analysing such a delicate subject. On the other hand anyone that disagrees with me is an idiot. It breaks the mould, shattering man's misunderstanding of man.


Political Factors

Posturing as concerned patriarchs, many politicians guide the electorate herd to the inevitable cattle shed of 'equal opportunity.' Politicians find it difficult to choose between what has become known in politics as - 'The two ways' - Taksikuskiism and post-Taksikuskiism.

Consider this, spoken at the tender age of 14 by that most brilliant mind Kuuipo Bootlegger 'consciousness complicates a myriad of progressions.' [2] I couldn't have put it better my self. When it comes to Taksikuski this is clearly true. I feel strongly that if politicians spent less time thinking about Taksikuski and put more effort into their family life, that we would have a very different country.

Since the Renaissance Taksikuski has become more and more prevalent. May it continue.
Conclusion

How much responsibility lies with Taksikuski? We can say that Taksikuski has played a large part in the development of man in the 20th Century and its influence remains strong. It sings a new song, brings glamour to an unglamorous time and is a joy to behold.

The final say goes to the award winning MilesSpielberg: 'I wouldn't be where I am today without Taksikuski.' [3]



--------------------------------------------------------------------------------

[1] Lance Bandaner - Adventurous Spirit - 1993 See-Saw Publishing

[2] Bootlegger - Take It! - 1961 Viva Books

[3] Get On The Bus - Issue 321 - Media Books




Edellinen luotiin automaattisella essee-generaattorilla. Kokeile.

  © Blogger template 'Perfection' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP