Viina-Matti

Käteen osui kirja Viina-Matin veisuja. Viina-Matti eli Matti Viinanen oli hoikka ja melko pitkä mies. Hän oli syntynyt 1859 Haapavedellä. Hänellä oli musta pitkä parta ja -tukka, joka valui harteille asti. Matti kävellä kouhotti miltei maahan asti ulottuvassa leningissään, pannumyssy päässään. Leninki oli vaaleahko, likaisen nuhruinen. Matilla oli tapana pitää naisten vaatteita. Viina-Matti oli sanaseppä ja tietomies.

Kirjasta löytyy mm. runo Oulun vanhallepiialle.

Tuo Keckmannin Kalle katala,
viisaampi kuin Viina-Matti,
käräjämiehenä kätevä,
riitelyllä rikastunu,
aina sotkee sopivasti
rumimmanki ruokkojutun.
Oli Oulun reissullansa
saanu naisen narriksensa,
härnänny hävyttömästi,
halulliseksi halannu,
kiimaseksi kiihottanu
eikä antanu apua.
Pani Matin matkustamaan,
korjaamaan koiruuttansa.
On siellä pelto pehmitetty,
kynnös vailla kylväjätä.
Onhan Matti maalle tuttu,
suurta kylväjäin sukua,
antoi houkan houkutella,
narrata naiselle avuksi.
Siirti siemenpussukkansa
pehmitetyn pellon luokse.
On siellä naista naitavaksi,
sylintäyveltä tätiä.
Vaikka on jo vanhapiika,
niin ei kurttuun kuivettunu,
liukaskielinen, lihava,
isotissinen, ihana.
Oli läskiä läjässä
lantioilleen lastattuna.
Vain heti lempo leikillänsä
Viina-Mattia manasi:
on pirun ruma, ruunamainen,
karvatukko turvan eessä.
Kehui Kalle Keckmannia
komiaksi koijariksi.
Piilotteli pilluansa,
koukisteli koipiansa,
ei sinne ylkä ylettäny,
kun ei kelju ketkistäny.
Pettynyt on peltomieski,
kun ei siemen sirotettu
pääse ottamaan orasta,
vilja uusi vihannoimaan.
Maalle palas Matti-parka
kaupungista katalasta,
nyt on vitulle vihanen,
suuttuneena suunniltansa.
Menköön vaikka Merikoskeen
vanhapiika pilluinensa,
ei oo Matti mahasi päällä
toista kertaa tohrimassa.

Kirjasta: Viina-Matin veisuja, toim. Hilkka Merikallio, 1983

Muitakin mainioita runoja kirjassa on. Kannattaa lukea jos kohdalle osuu.