Hyvää ja huonoa

Työvuoroon mahtuu monenlaisia asiakkaita, hyviä ja huonoja. Eilen hyvien puolelle voi kirjata sen iloisen juopon, joka viinakaupasta palatessaan toi taksikuskillekin pienen pullon Suomi-viinaa kiitokseksi kärsivällisydestä illalla nautittavaksi. Vähemmän mukavaa oli se kun ilmeisesti homoseksuaalisesti suuntautunut vanhempi herrasmies muka vahingossa ujutteli kättään taatusti heteroseksuaalisesti suuntautuneen taksikuskin reidelle. Yäk !! Se kyyti loppu siihen.

Jokainen saa olla seksuaalisesti mitä suuntaa haluaa, mutta näppinsä olisi syytä pitää kurissa. Sitä taitoa ei osannut sekään toimitusjohtaja, joka kerran ympäripäissään tarttui ajon aikana satasen vauhdissa kiinni taksin rattiin. Tilanne oli aika ikävä kun lähes kaksi metriä pitkä ja muutenkin isokokoinen korsto repi ratista ja uhkasi tintata nyrkillä jos vauhti ei pysy vähintään satasessa. Suostuttelutaitoja tarvittiin, että tyyppi hieman rauhoittui ja päästiin loppumatka tj:n kotiportille. Keskustelimme asiasta seuraavana päivänä puhelimitse. Katuvainen mies pyyteli anteeksi ja lupasi parantaa tapansa jos asiaa ei ilmoiteta poliisille.
Liekö parantanut, ei olla tavattu senjälkeen.

Heleperin haltuun







0 comments:

  © Blogger template 'Perfection' by Ourblogtemplates.com 2008

Back to TOP